Heinäkuu on jo hyvässä alussa tätä kirjoittaessa. Kesällä aika vierähtää, välillä on pakotettava itsensä pysähtymään ja kohtaamaan hetki. Vuodenaika täynnä tuoksuja, lämpöä, vehreyttä, sinistä taivasta, sekä tuota lampaiden laidunnuksen tuomaa rauhoittavaa tunnetta. Tätä on talletettava muistiin talven varalle.
Tilamme majoituspalvelu Seppälän lomalaidun on saanut ensimmäiset majoittujansa, kiitos Outi ja Hannu vierailusta! Lampaat ujostelivat aluksi vieraiden kohtaamista ilman isäntäväkeä, mutta antautuivat rapsutuksille ja tuottivat hyvää mieltä. Urheilulaji laidunaidan alusen niitto tuli Hannulle tutuksi. Saimme kehuja hyvästä varustelutasosta, lomalaitumella onnistuu ruoan, kuin ruoan laitto, grilli ajettiin sisään ja todettiin toimivaksi ja saunan ikkunasta oli mukava katsella maalaismaisemaa. Kehitettävänä on saunasta pääsy kuistille, ja omassa mielessä siintää palju, koska uimapaikkaa ei läheltä löydy. Nämä mielessä eteenpäin mennessä.
Talven rehujen ensimmäistä satoa korjattiin poikkeuksellisen aikaisin, jo 9.6 alkoi urakka. Rehua tuli viime vuodelta jääneiden varastojen kanssa suunilleen ensi talven tarpeiksi, hyvä niin, koska nyt näyttää siltä, että toinen sato vaarantuu armottoman helteen kourissa. Lampaille on vielä syötävää laitumella, mutta nyt sadevesi on tarpeen, sekä hieman hillitymmät lämpötilat.
Tilalla on tällä hetkellä kotilaitumella 6 lammasta! Kaikki muut viettävät kesäänsä lomalaitumella omilla lohkoillansa. Pian, hyvin pian, alkavat kesäkaritsoinnit ja tämän viikon urakkana onkin kotilaitumen kunnostusta, lannan ajoa patteriin, sekä karitsoivien siirto kotilaitumelle. Pian karitsat kirmaavat pihapiirissä 🙂
Markkinakausi on avattu, tosin jo buukattujen markkinoiden suhteen olemme jälleen varpaillamme pahentuneen koronatilanteen vuoksi. Ristiinan keskiaikapäivät olivat ensimmäinen markkinatapatuma, olipa mukavaa olla jälleen työn äärellä markkinoilla! Kesätorilla käymme oman kunnan kesätorilla Miehikkälässä perjantaisin, aina, kun vaan mahdollista. Pyhällössä odotetaan kesätorin avaamisen suhteen, ei vielä ensi lauantaina, mutta ehkäpä jo seuraavana. Elokuussa kalenterista löytyy Helsingan keskiaikapäivät Vantaalla, Saaristomarkkinat Pyhtäällä, Herkkujen puisto Loviisassa. Toivottavasti tapahtumat järjestyvät, turvalliseti tietenkin. Puikoilta syntyy markkinoille pipoja, villasukkia, huovutettuja tossuja ja lapasia. Varasto on täydentynyt upeista lampaantaljoista, joista syntyy myös Pörri-istuinalustoja ja turkispohjallisia. Villashaalin loimi odottaa vielä pimeneviä iltoja ja viileämpiä kelejä.
Tilalla kuukausittaiset lammasateriat ovat käynnissä, kesäkuun aterialla kävi todella ilahduttavasti väkeä, heinäkuussa rosvopaisti sujahtaa uunin syöveriin hautumaan. Muutamia ryhmiä olemme saaneet myös palvella Karitsabaarissa nyhtöaterian merkeissä, toivottavasti varauksia syntyy vielä lisää. Kesäaikana Reko-jakelut ovat olleet osaltamme osittan tauolla, syksyn heikko karitsatuotos näkyy nyt, tälle syksylle astujapässinä oli ensin sama Konna, kuin viime vuonna, viimeiset kolme viikkoa Koukku-pässi varmisteli vielä tiinehtymisiä, toivotaan parempaa tiinehtymisprosenttia tälle vuodelle.
Tänään aamu meni aidanalusten niitossa osittain kotona ja osittain lomalaitumella. Puolenpäivän aikaan taisi olla lämpöhalvaus varsin lähellä, Likka-lammaskoira vahti minua varsin tiukasti turvallisen matkan päässä ja pujahti pihaan, kun katsoi, että ehkä selviän pois sahani kanssa. Nyt päivälevon jälkeen on odotettavissa myöhään menevä ilta, ennen klo 21 ei uskalla sahaan tarttua kuumuuden vuoksi, maistun paarmoille myös varsin hyvin.
Laidunkierroksella vesien vaihdon yhteydessä suurin lammasryhmä makoili piha-alueella laidunpihalla pienen pihametsikön katveessa, yksi karitsa makaili lattakivellä märehtien ja nauttien. Kuuma on, mutta silti eläimistä näkyy hyvinvoiva levollinen olo. Villa suojaa kuumuudelta, sekä ötököiden puremilta. Laitumen varjopaikat ovat tärkeitä, puhdas vesi ja suola, joka maistuu tällä kelillä hyvin. Nyt talletetaan tätä mieliin ja nautitaan kesästä! Nauti sinäkin 🙂 p.s Laidunpihan lomalle on vielä tilaa