Pääsiäinen lähestyy huimaa vauhtia. Lammastilalla tämä tietää vuoden toiseksi, tosiaan, toiseksi vilkkainta aikaa joulusesongin jälkeen. Karitsanlihan kysyntä on huipussaan toki tähän vuodenaikaan. Lammaspaisti kuuluu pääsiäispöytään vahvasti, sen syrjään minttuhyytelöä, sopivaa juomaa ja tietenkin hyvää seuraa.
Aloittaessamme karitsanlihan myynnin 2012 ihmiset useasti kommenteissaan sanoivat karitsanlihan kuuluvan vain pääsiäispöytään. Asia on muuttunut vahvasti vuosien saatossa. Pääsiäisen lammaspaisti on toki edelleen se vuoden kohokohta, mutta karitsanlihaa on opittu arvostamaan ja valmistamaan monella tapaa ja ympärivuotisesti. Tähän sopiikin hyvin valitsemamme rotu suomenlammas, joka pystyy karitsoimaan ympärivuotisesti ja kahdella karitsointiryhmällä vuositasolla saadaan turvattua karitsanlihan saatavuus asiakkaille ympäri vuoden.
Tämä kysymys tulee usein vastaan, mutta mikäli seuraat Facebookissa tilaamme, saatat huomata “Laiskan lampurin keittiöstä” reseptejä, jotka eivät suinkaan ole hankalia valmistaa. Moni osa toki tarvitsee pitkää passiivista kypsymisaikaa, mutta omasta mielestä juuri se on se “jutun juoni”. Ruoan valmistuessa ehtii tehdä monta hommaa ja ihana tuoksu tulvahtaa nenään tullessa valmiin ruoan äärelle. Karitsanliha ei ole vaikea valmistaa 🙂 Tekstin lopussa Laiskan Lampurin Kahden Konstin Karitsankyljykset -ohje pikaisempaa, sekä hitaampaan karitsanlihan valmistukseen, vaikkapa pääsiäispöytään 🙂
Intohimomme on tarjota omalla tilallamme tilan tilausravintola “Karitsabaarissa” kuukausittaisia ja juhlapäiven lammasaterioita täällä Miehikkälässä. Täten tarjoamme mahdollisuuden tulla alkutuotantotilalle ruoankasvatuksen äärelle nauttimaan aidoista mauista ja tuoksuista. Toivotamme sinut seurueinesi lämpimästi tervetulleksi valmiiseen pääsiäispöytään, muistathan pöytävarauksen. Miten olisi Pitkäperjantain lammasateria 18.4.klo 13-16, tai Pääsiäissunnuntain lammasateria kahdessa kattauksessa 20.4.klo 12 ja klo 15, vai vieläkö nauttimaan 2. pääsiäispäivän lammaskattaukseen 21.4 klo 12-16? Karitsabaarin bufeepöydässä notkuu kauden salaatit, lammaspalviliha, talon minttuhyytelö, päivästä riippuen Nyhtökaritsaa, Karitsanpaistia punaviinissä, valkosipuli-karmaperunoita, tai lohkoperunoita, aamulla leivottua rieskaa, saaristolaisleipää, ja jälkkärinä keväistä hedelmärahkaa, persikkamoussekakkua tai pulmupuolukkarahkaa. Mikä on sinun kattaussuosikkisi?
Karitsabaarissa pääset nauttimaan mehevistä mauista lampaantaljalla pehmennetyillä penkeillä, ympärillä kokoelma myynnissä olevia lampaantaljoja. Tilan tunnelma on lämmin. Ruokailtuasi voit vierailla Villataivas-tilapuodissa hankkimassa vaikkapa suosittuja Lammaspurkkeja herkutteluun, kotivaraksi tai vaikkapa lahjaksi ystävälle. Pakasteena löytynee vielä karitsanlihaa vinkkeineen omaan pöytään.
Ruokailun jälkeen halutessasi pääset vierailemaan myös lampolassa tilan edustajan kanssa laskemassa kevätkaritsat 🙂
Ruokaillessasi Karitsabaarissa, mukaasi jää muutakin, kuin kylläinen vatsa. Aidossa, autenttisessa ympäristössä muistijälkeesi painuu varmasti tunnelma, tuoksut, maut, villan lämmön tuntu ja tervetullut olo. Lampaiden silittely pysäyttää ja koskettaa ihmistä iästä riippumatta.
Ruoka tulee maalta, isänmaastamme nousten. Maaseudun elävyys ja yrittäjyys tuo puhdasta, turvallista suomalaista ruokaa pöytään. Tilavierailun kokemuksena toivomme, että käden ottaessa kaupan hyllyltä elintarvikkeen, tämä jää mieleen.
Ohje:
Paketti karitsanparifileekyljyksiä Seppälän Lammastilalta (n.1-1.3 kg 8-10 kyljystä) 2-3 kyljystä/”nokka”
Mustaapippuri myllystä
Merisuolaa myllystä
-Ota liha lämpenemään noin puoli tuntia ennen valmistusta. (pakasteliha on hyvä sulattaa jääkaapissa noin vuorokauden ajan
-Mausta kyljykset suolalla ja pippurilla, anna maustua hetken.
-Paista kyljykset hiilloksella ritilällä muutaman minuutin/puoli, kääntöaika on, kun neste helmeilee lihan yläpinnalla. Anna kyljysten levähtää foliolla peitettyna noin 10 min. Nauti maalaislohkoperunoiden ja runsaan salaatin kera.
Ohje:
Paketti karitsanparifileekyljyksiä Seppälän Lammastilalta (n.1-1.3 kg 8-10 kyljystä) 2-3 kyljystä/”nokka”
Mustapippuria myllystä
Merisuolaa myllystä
Voita n. 50g + rypsiöljyä
n.3/4 dl vehnäjauhoja
n. 500ml vettä
-Ota liha lämpenemään noin puoli tuntia ennen valmistusta. (pakasteliha on hyvä sulattaa jääkaapissa noin vuorokauden ajan
-Paista kyljyksiin kuumalla paistinpannulla voi-öljyseoksessa hyvä pnta molemmin puolin
-Mausta kyljykset suolalla ja pippurilla
-valmista ruskea kastike, sulata voi samalla pannulla, lisää öljyä, lisää vehnäjauhot ja anna ruskistua, lisää vettä seuraten sopivaa sakeutta.
Laita ruskistetut kyljykset ja kastike kannelliseen uunivuokaan. Itse laitoin vuoan takkaan, missä olin ensin tehnyt Karitsan kyljykset hiilloksella. Sähköuunissa 150-175 asteen lämmössä noin 2-3 tuntia.
Nauti keitettyjen perunoiden ja hyvän salaatin kera.
Hyvää ruokahalua suomalaisen ruoan parissa 🙂