Kevät on kiihkeää aikaa, talven unet on hieraistava silmistä ja ryhdyttävä tositoimiin. Tätä kirjoittaessa odotetaan karitsoinnin alkavan lähipäivien aikana, mammoja on keritty ja kerintää jatketaan muiden töiden ohessa.
Lammastilan työt ovat monipuoliset, sain (emäntä Anu) olla kertomassa suomalaisesta villasta, ja villan tuotannosta, suomenlampaan kasvatuksesta helmikuun lopulla Merikeskus Vellamossa neuletreffeillä. Treffeille osallistui lähemmäs 30 neulovaa ihmistä kuuntelemaan villan synnystä alkutuotannosta puikoille. Ilta oli mieleenpainuva ja lämminhenkinen upeassa miljöössä, kiitos vielä illasta osallistujille ja kutsun lähettäneelle Jaanalle!
Kevät tuo Seppälän lammastilalle lampaiden karitsoinnin ja kerinnän ohella tohinaa myös Karitsabaariin. Ryhmävarauksia yksityistilaisuuksiin on mukavasti ja pääsiäisen aika lähestyy ilahduttavaa tahtia. Pääsiäisen lammaskattauksille kannattaa varata pöytänsä ajoissa. Karitsanliha kuuluu vahvasti pääsiäispöytään, lihatuotteita on saatavilla hyvissä ajoin varattuna niin pienemmissä, kuin suuremmissa erissä. Rekopiireihin osallistumme kiihtyvällä tahdilla resurssien mukaan. Tilapuodista on varattavissa niin karitsanlihaa, lammasjalosteita, kuin suuren suosion savuttanutta karitsan Savuviulua, varauksia otetaan viikolle 15 (tilalta nouto) ja 16 (tilalta ja Rekopiireistä). Karitsan savuviulu n. 2-2.8 kg 35e/kg. Savustus Haminassa toimivassa Takaladon Liha Oy:ssä lempeässä aidossa leppäsavussa.
Tule mukaan Seppälän lammastilan toimintaan joko paikanpäällä, tai seuraamalla meitä somessa Facebookissa tai Instagramissa!